Nonniin, siinä sitä taas oltiin.. Kirjoitin pitkät pätkät ja olin just lopettelemassa kirjoitustani kun menein jälleen ja painoin jotain nappulaa ja koko rimpsu katosi.... Minne se meni??!! Voi ARRRRGGGGG!!! Varmaan kohta tunnin tässä olen kirjoitellut.. Voi "voimakas höh"!!!!!!!! Sapettaa!

Niin siis siitä se kaikki lähti, kun juttelin ystäväni kanssa ja kuulin heidän mahdollisesta erostaan.. Hänen nykyinen elämänsä ja minun entinen kun ovat niin samankaltaisia, eivät ehkä yks-yhteen, mutta tarpeeksi samanlaisia tekijöitä täynnä, että tiedän ystäväni olon ja sen ahdistuksen ja muut tunteet niin äärettömän hyvin..

Eikö aikuinen ihminen osaa, halua vai viitsi välittää, mitä hänen sanomisensa tai tekemisensä vaikuttaa lapsiin????? Minunkin exä kun suuttui, kaatoi vaikka pöydän ja heitteli paria tuolia siinä sitten kaupanpäälliseksi, jos en vaikka heti tajunnut jotain hänen niin selvääkin selvempää elekieltään... Kysymykseen otatko lisää kahvia hän nyökäytti päätään lähes huomaamattomasti, siis myös silloin kun huikkasin kysymyksen keittiön puolelta ja hän sattui istumaan nojatuolissa selkä minuun päin. Ääneenhän ei voi vastata... Ja kun kysyin uudestaan, saattoi pöytä lentää (kun p....e ei voi akka kerrasta uskoa), ihan sama oliko oma lapsensa lattialla leikkimässä tai ei.. Kerrankin pöydällä oli minun kuppini, sellainen nätti, missä oli orvokkeja, täynnä kahvia. Hetkessä se oli lattialla säpäleinä kahvi matolle lentäneenä. Onneksi ei poikaan sattunut!!!! Ja tietysti minä nostin pöydän, siivosin sirpaleet, pyyhin/imeytin kahvin, lohdutin lapsia.. JA KOSKAANHAN EI OLE YHDEN IHMISEN VIKA JOS RIITAA TULEE.. juu ei ole ei.. Pahin tilanne oli varmaan se kun kerran exän suuttuessa nappasin lapset kainaloon, aloin pukea heitä ulos ja sanoin ihan rauhallisesti, että me mennään tuohon pihaan vähäksi aikaa, että exä saa rauhoittua(asuttiin omakotitalossa vähän syrjemmällä, meidän pihaan ei edes tieltä nähnyt, eli ei voinut "kasvojen menetyskään" vaikuttaa) ja exä uhkasi kirveellä jos sen teen.. silloin pelkäsin vähän enemmän kuin normaalisti..

Oli mulle pelastus, kun exä mut hakkas. Ei siis todellakaan se että se hakkas, vaan se, että selvisin siitä yöstä hengissä, ja sain tavallaan kunnon syyn lähteä.. Salaahan me lähdettiin, exä oli töissä silloin kun karattiin, muuten ei oltais päästy. Muuten olisin vieläkin siinä suhteessa vankina, jos olisin enää elossa.

Mutta nyt olen onnellinen! Uusissa naimisissa ihanan pitkämielisen ja suht fiksunkin miehen kanssa, joka vaikka ei aina mua ymmärrä, haluaa ymmärtää, ja välillä ei voi muuta kun hyväksyä, että tuollainen se sitten on.. :-) Ei me kumpikaan täydellisiä olla, minä varsinkaan, mutta kun kaikki koitetaan ajoissa puhua, tunteemme näytetään ja toisiamme arvostetaan, asiat ovat suhteellisen hyvin!! (komeekin se vielä on :-) nami!

Lastenkin takia olen onnellinen nykyisestä elämäntilanteestamme!! Nyt meillä on turvallinen koti, mikään ei uhkaa ainakaan sisäpuolelta! On rajat ja rakkautta, sääntöjä ja paljon syliä!! Ennen kaikkea, ei tarvi pelätä ja saa olla oma itsensä!!!!

Nyt yritän paremmalla onnella lopetella tältä illalta, soitan vielä Rakkaalleni, ja sit nukkumaan!! Lapset nukahtivat tänään ihan ilman venkuiluja, ja ihan ajoissa!! Ihanaa!!

Kauniita unia!!